”Viime vuosina on tuntunut siltä, että maankuivatukseen on herätty uudestaan”
Kymmenisen vuotta sitten ojitusten kunnossapito tuntui lähinnä katoavalta kansanperinteeltä. Salaojayhdistyksen Olle Häggblom on huomannut, että asian merkitykseen on nyt havahduttu yhteiskunnallisestikin.
Kuivatus on Suomessa viljelyn edellytys.
”Viljelijä tuntee peltonsa, ja tietää, mihin kannattaa laittaa panokset. Jos pelto on jo huonossa kunnossa, on aika iso investointi saada siitä hyvä. Silloin voi harkita, tyytykö sovinnolla huonompaan satoon ja panostaa niihin lohkoihin, jotka tuottavat paremmin”, Salaojayhdistyksen tuore toiminnanjohtaja Olle Häggblom sanoo. Se on viljelijän päätös.
Asiantuntija Minna Mäkelä muistuttaa, että jokainen lohko on tärkeä.
”Minun näkemykseni on, että jokainen hehtaari on kullanarvoinen. Se on huoltovarmuuskysymys.”
Molempien mielestä paras vaihtoehto on kuivatuksen jatkuva kunnossapito, ennaltaehkäisevästi. Ihan kuin terveydenhuollossa.
”Yleensä reagoidaan vasta, kun ongelmia jo on. Huomataan, että tuossa on iso vesiläikkä, sitten ruvetaan huuhtelemaan. Kun voisi huuhdella vaikka joka toinen tai joka kolmas vuosi muutenkin, ettei tulisi niitä ongelmia. Niin kuin traktoriakin huolletaan etukäteen”, Häggblom korostaa.
Sillä pääsisi parempiin tuloksiin ja pidentäisi ojien elinikää.
Kuivatusongelmista on puhuttu jo vuosia: esimerkiksi hukassa olevista laskuaukoista. Peltojen märät läntit huomaa ohikulkijakin, kun vesi seisoo vuosi vuodelta yhä isommalla alalla.
Salaojayhdistyksessä ollaan kuitenkin kuitenkin sitä mieltä, että asian painoarvo on vihdoin tajuttu.
”Jos vertaa viime vuosien ja tämän päivän tilannetta esimerkiksi yhteiskunnallisen keskustelun perusteella, on maan kuivatuksen tärkeyteen herätty uudestaan”, Häggblom sanoo.
”Ymmärretään, että sellainenkin asia on”, Mäkelä jatkaa.
Vaikka asia tajutaan, työtä on paljon tehtäväksi.
Peltojen peruskuivatukseen liittyvien ongelmien ratkaiseminen ei ole kiinni vain yhdestä viljelijästä. Se on koko ojitusyhteisön asia, niin aktiiviviljelijöiden kuin muiden maanomistajien. Oli maan käyttömuoto mikä vain, heikosti toimiva kuivatus ei ole kenenkään etu.
Ennaltaehkäisyyn kuuluu myös varautuminen. Kun tietää, mitä kuivatuksen suhteen on tulossa, voi asiaan budjetoida rahaa.
Suomessa kuitenkin hyvä tilanne
Häggblom toteaa, että vuosittain peltoja salaojitetaan noin 10 000 hehtaaria. Paljon on lohkoja vielä avo-ojissakin.
”Peruskuivatusta ja salaojitusta tehtiin paljon 1960-1980-luvuilla. Toisaalta se kuvastaa huoltotarvetta, mutta toisaalta on nähty, että ojitusjärjestelmä voi kestää lähes ikuisuuden, jos se ei tukkeudu liettymisen tai saostumisen johdosta, eikä menetä toimintakykyään muusta syystä, esimerkiksi maan painumisen takia.”
Hän pitää hyvänä Suomen tilanteessa sitä, että täällä on ollut jatkuvuutta. Tieto on säilynyt, on ollut suunnittelijoita ja urakoitsijoita. Ja valtiolta on saanut tukea investointiin.
”Esimerkiksi Ruotsissa ajettiin 1980- ja -90-luvuilla koko ojitustoiminta melkein alas. Nyt siellä ei ole salaojasuunnittelijoita, urakoitsija suunnittelee ja toteuttaa.”
Salaojien kunnossapito -oppaan voi ladata netistä
Salaojayhdistyksen toiminta jatkuu uuden toiminnanjohtajan myötä samoja suuntaviivoja pitkin kuin ennenkin. Yhdistys tekee yleistä edistämistyötä maatalouden vesitalouden eteen, esimerkiksi kokoaa alan toimijat vuosittain neuvottelupäiville.
”Maaliskuussa meiltä on tulossa maatalouden kasteluopas. Ilmasto muuttuu ja sen myötä kastelun kannattavuus.”
Viime vuonna yhdistys julkaisi oppaan salaojien kunnossapidosta. Sen voi ilmaiseksi ladata yhdistyksen nettisivuilta.
Salaojayhdistyksen arkistoista löytyvät myös digitaalisessa muodossa lähes kaikki salaojakartat yli sadan vuoden ajalta.
