Liikeidea syntyi omista harrastekanoista – Sonja Kankaanpää toi markkinoille soijattoman kotimaisen kananrehun
Omat kymmenen kotitarvekanaa olivat lähtölaukaus Pohjanheltta-kananrehulle.
”Pohjan tila on mieheni sukutila. Tällä on vajaat sata hehtaaria peltoa, ja olemme molemmat tilan ulkopuolella töissä”, Sonja Kankaanpää kertoo orivesiläisen tilan keittiön pöydän ääressä.
Hän otti tilalle kymmenen kotitarvekanaa kuutisen vuotta sitten – ja rupesi miettimään niiden rehuja.
”Opiskelin samoihin aikoihin ravintoterapeutiksi. Vaikka kanat saivat ruuantähteitä, ne tarvitsivat myös täysrehua. Ja niissä kaikissa oli soijaa. Tiesin, ettei soijan tuotanto ole kaikilta osin kestävää.”
Aluksi hän lähti kehittämään rehua omille kanoilleen, mutta huomasi somessa, että moni muukin kyseli kotimaisen soijattoman rehun perään.
Resepti yhteistyössä Luken kanssa
Aluksi Kankaanpää ajatteli, ettei rehun kehittäminen voi kovin vaikeaa olla. Katsotaan vain Luken rehutaulukoita ja ollaan jo hyvässä vauhdissa.
”Sitten tajusin, ettei se niin helppoa ole. Lainsäädännön näkökulmasta harrastekanakin on tuotantoeläin. Se tuo omat haasteensa valkuaislähteisiin.”
Kana on sekasyöjä, joten hän halusi reseptiin mukaan myös eläinperäistä valkuaista. Kasvisperäinen valkuainen ei sekään ole ongelmatonta, esimerkiksi härkäpapua ei saa olla liikaa.
Alkuperäinen ajatus omien kanojen rehusta muuttui, kun Kankaanpää laskeskeli mahdollista markkinaa. Suomessa on harrastekanoja paljon, ja kun kertoo määrän niiden vuotuisella rehumäärällä, päädytään miljooniin kiloihin vuodessa.
”Silloin mieskin totesi, että voi tässä olla markkinaa.”
Kun Kankaanpää sai reseptin kasaan, hän huomasi Luonnonvarakeskuksen palvelun Kutsu tutkija kylään. Sini Perttilä innostui aiheesta. Myöhemmin reseptin suunnittelu siirtyi Heidi Högelille, joka oli mukana lopullisen reseptin tekemisessä.
Kankaanpää sai tukea ProAgrialta, jonka asiantuntijoiden kanssa käytiin läpi muun muassa omavalvontasuunnitelma ja hinnoittelua. Mahdollisiin yritystukiin olisi pitänyt tutustua paremmin.
”Olin niin innoissani, ettei tajunnut hyödyntää niitä. Esimerkiksi Business Finlandilta olisi voinut saada jotain.”
Paljonko voi itse investoida?
Kun resepti oli valmis, vastassa oli seuraava kysymys: paljonko itse on valmis investoimaan? Hommataanko pelletöintikoneet vai etsitäänkö kumppani tekemään rehua?
”Aika pian selvisi, että ei voi investoida, niin isosta markkinasta ei ole kyse. Mutta meidän tuotanto on isoille toimijoille niin pientä ja spesifiä, että harva sitä voi tehdä”, Kankaanpää kertoo.
Valmistajaksi löytyi RehuX. Heille Kankaanpää antaa auliisti kiitosta. Tehtaalla ei hermostuttu edes silloin, kun paperilla hyväksi valkuaislähteeksi todettu herajauhe tukki linjaston. Käytäntö ei aina vastaa sitä, mikä paperilla toimii.
Herajauhon tilalle löytyi hampunsiemenpuriste. Mukaan otettiin myös pieni määrä mielipiteet jakavaa kalajauhoa.
”Kotimaista silakkaa ja kilohailia”, Kankaanpää kertoo.
Koe-eriä tehtiin useita, ennen kuin päädyttiin nykyiseen Pohjanhelttaan. Joka välissä joutui miettimään, pistetäänkö tähän vielä muutama tonni kiinni. Paljonko voi sijoittaa, ja jos ei sijoita, meneekö jo projektiin upotetut rahat kankkulan kaivoon?
Markkina löytyy somesta
”Sitten kun saatiin toimiva rehu, tuli kaikkensa antanut olo. En ollut miettinyt markkinoita, kun oli niin epävarmaa, syntyykö rehua edes”, Kankaanpää kertoo.
Puoliso tukee parhaansa mukaan ja auttaa esimerkiksi rehun pakkaamisessa, mutta rehuun liittyvät päätökset ja tulevaisuudensuunnitelmat jäävät Kankaanpään tehtäväksi. Sen hän on kokenut välillä raskaana: olisi kiva, kun olisi joku toinenkin tekemässä suunnitelmia ja päätöksiä.
Kun tuote oli valmis, perustettiin verkkokauppa.
Markkinoinnissa Kankaanpää luottaa someen.
”Vaikka luotan tuotteeseen täysin, silti markkinoinnissa nousee esiin suomalainen vaatimattomuus. Miettii, paljonko tätä kehtaa kehua.”
Pienenä yllätyksenä tuli sekin, kuinka paljon tuotteesta pitää kertoa, että se ylipäänsä tulee tutuksi.
Pohjanheltta-rehua on ollut myynnissä joulukuusta asti. Ensimmäinen erä on myyty ja toinen tilattu.
”Yrittäjänä toivoisin itselleni paksumpaa nahkaa. Vaikka itellä ei ole laiteinvestointeja, vain kasa pahvilaatikoita ja yksi rehuerä, välillä herään öisin miettimään, meneekö se ajoissa kaupaksi vai jääkö varastoon.”
Kankaanpää kertookin arvostuksensa yrittäjiä kohtaan kasvaneen.
Riittävän hyvä vai täydellinen?
Rehun kehittämiseen meni vuosia. Kankaanpää ei ole laskenut työtuntejaan.
”Välillä kun joku meni pieleen, piti kuukauden verran keräillä itseään ja sitten taas mietin, että jos tekisikin näin.”
Matkan varrella on joutunut tekemään kompromissejä. Alkuperäinen ajatus täydellisestä rehusta on muuttunut riittävän hyvään. Esimerkiksi nokkonen on mukana reseptissä sen takia, että kana luontaisesti syö luonnossa vihreää. Kankaanpää olisi halunnut sen mukaan eri muodossa, mutta nyt se on samassa pelletissä. Erikokoisista komponenteista koostuva rehu lajittuisi.
Kompromisseja jouduttiin tekemään, mutta kotimaisuudesta ja kanojen hyvinvoinnista ei tingitty.
Mikä on uuden tuotteen kehittämisessä ja lanseerauksessa haastavinta?
”Koko palapelin yhdistäminen: lainsäädännön vaatimukset, kanan hyvinvoinnin ja ravitsemustarpeiden vaatimukset ja yhteistyö monen tahon kanssa. Että saa sen kaiken toimimaan”, Kankaanpää vastaa.
