Isännät ja isäntien varjot
Vuonna 1935 Pentti Haanpää julkaisi talonpojan asemaa ja yhteiskunnan tilaa kuvaavan romaaninsa tällä samaisella otsikolla. Siinä tarinassa oli kyse viljelijä Herneisen polusta, ja kertomus alkoi vaimon haudalta. Luin tämän kirjan joskus lukioikäisenä, mutta jostain kumman syystä sen otsikko palasi voimakkaasti mieleeni juuri nyt. Otsikko jopa soi päässäni rikkoutuneen levyn tavoin.
Olemme astumassa kevääseen, jossa naapurivaltiomme pikkuruisen isännän mustaakin mustempi varjo on venynyt kevätauringon noustessa jo koko Euroopan ylle. Se on hyvä esimerkki siitä, millainen valta voi yhdellä ihmisellä olla omassa ympäristössään ja kun valtaa on tarpeeksi, se johtaa totaaliseen mielipuolisuuteen ja tuhoon.
Valtioiden isännät onneksi normaalissa demokratiassa vaihtuvat. Välillä demokratian hitaat rattaat käyvät niin yrittäjän kuin palkansaajankin hermoille, mutta se on sen arvoista. Ratkaisuja täytyy tehdä siten, että valtiossa voivat elää kaikki; muun muassa IT-miljonäärit, sairaanhoitajat, opiskelijat, paperimiehet, turvapaikanhakijat ja maanviljelijät.
Joudumme tekemään kompromisseja, jotta kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus toimeentuloon. Länsimaisessa demokratiassa, naapurin Tyyris Tyllerön kalistellessa sapeliaan, on tiukasti muistettava kotimaisen ruuantuotannon merkityksellisyys. Maatalouden säilyminen varteenotettavana tai edes välttävänä elinkeinona takaa kansakunnan huoltovarmuuden.
Me nykyiset isännät ja emännät Suomessa sovitamme toimintaamme nyt tähän uuteen geopoliittiseen todellisuuteen, uuteen markkinanormaaliin. Samalla kun touhuamme huoltovarmuuden kehittämisen parissa, on kuitenkin pysähdyttävä tarkistamaan, ettei oma toimintamme langeta pysyviä varjoja elinkeinomme ylle. Väärät ratkaisut nyt voivat pimentää kotitilan taloudellisen tai ekologisen kestävyyden.
Kuuntelin mieheni mutinaa liittyen tähän päätöksentekoon. Shakespearen tyyliin hän tuijotti katse lasittuneena tyhjyyteen pohtien lisätäkö kylvöpinta-alaa vai ei, muuttaako suunnitelmaa vai ei, viherryttääkö enemmän vai lisätä huoltovarmuuden takia väkisin puintikasveja, lisätäkö tilan pinta-alaa vai ei.
Tämä kyseinen isäntä on ristiriitaisten päätösten prosessissa ja hänen varjonsa on sen mukainen. Uskon myös, että asioiden vatvominen on usean tilallisen perisynti aivan kuten sääennusteriippuvuuskin.
Meidän päätöksentekomme on pohjauduttava paitsi taloudellisiin näkemyksiin ja maailmanpolitiikkaan, niin myös orastavaan ekokatastrofiin. Sillä sitähän se rehellisesti sanottuna on. Meidän on keksittävä keinot ja tartuttava niihin, jotta ruuantuotannon edellytykset säilyvät seuraaville sukupolville. Meidän tulee valjastaa kasvien aurinkopaneelit, vihreät lehdet, tuottamaan ruokaa ja sitomaan hiiltä peltomaahan.
Nämä voi erittäin hyvin tehdä samalla pellolla. Se joka muuta väittää, on joko ammattitaidoton tai pelkuri. Karjat tulee saattaa laitumille tukemaan hennoksi käynyttä biodiversiteettiä, ja lautasen ääressä on pysähdyttävä arvostamaan ruokaa sen prosessoiduimpien muotojen rajattoman mättämisen sijaan.
Täällä meidän tilallamme nykyisen pohtivan isännän varjossa kasvaa seuraava isäntä tai emäntä. Tällä hetkellä isännän varjo on suojana nuorille ihmisen taimille, vahva selkä tekee työt ja päättäväinen pää lopulta löytää myös vastaukset kysymyksiin.
Toivoisin ettei varjossamme kasvaneesta tilanjatkajasta tulisi kotikulttuurinsa tai perintönsä vaurioittamaa, etteivät he ottaisi vanhempiensa ajatuksia annettuina, vaan osaisivat toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Toivottavasti he perivät kehittyvän viljelykulttuurin, joka tuottaa suuria satoja, uudistaa maata ja luonnon monimuotoisuutta, siinä kuin itseäänkin. Toivottavasti heillä yleensäkin on elinkeino, jota jatkaa, ja halu tehdä niin.
Kirjoittaja on vihtiläinen maatalousyrittäjä, joka toimii myös BSAG:n uudistavan maatalouden tiimissä Agronomina.
