Tuuli lännestä puhaltaa

Meillä tuulee aina.

Tämä Vierelän tila, Vierelän Viimapää, sijaitsee entisen Litorinameren rantatörmällä. Tällä mäellä lienee kävellyt kiukkuisia, tuulta kiroavia emäntiä jo ennen minua ja ennen niitä neljää edellistä emäntää, joiden askeleiden jäljet minäkin vielä pihassa näen.

Vihtiläisen kieliperinteen tuntien on myös selvää, että tuuleen on huudeltu sujuvasti hävyttömyyksiä tai ainakin voimaa tuovia kirouksia.

Tällä mäellä vallitsevat tuulet tulevat laaksoa pitkin, lähestulkoon suoraan lännestä. Ne nousevat kuivan, kovan ja sitkeän hiuesavisen rinteen myötä pihaan ja pöllyttävät kaiken mihin osuvat. Hiekan ja maan, lehdet ja heinät, pyykit, kukat, tuolit ja minut! Viisivuotiaana tuuli kaatoi minut tähän pihaan ja mursin nilkkani.

Siitä asti olemme olleet vähän napit vastakkain, minä ja tuuli.

Käytän lukuisia suojautumiskeinoja. Niistä tunnetuin lienee moneen kertaan kasaan parsittu Massikan toppahaalari, johon verhoudun kahdeksan kuukautta vuodesta.

Lopun aikaa tämä kuuma ja ohikiitävä vuodenaika pakottaa minut suojautumaan muin keinoin. Kesäaikaan piiloudunkin traktorin renkaisiin, kasvihuoneeseen, puiden tai paalien taakse. Vedän pipon päähän, jos lämpötila sallii ja herätän läheisissäni sääliä ja huvitusta.

Tänä kesänä kuivuus ja kuumuus on piinannut ainakin meitä vihtiläisiä. Kaikki sadepilvet, jotka meitä ovat lähestyneet, ovat Lohjanjärven päällä jakautuneet kahtia ja jättäneet tämän tilan ja nämä pellot ilman elvyttäviä sateita.

Tällä mäellä tuuli on yltynyt, pilvet kasaantuneet ja lupaus sateesta on vilkkunut taivaan rannassa, vain kadotakseen vähin äänin ilman pisaran pisaraa. Tämä kesä on siis esitellyt minulle aivan uuden tuulityypin; tyhjiä lupauksia mukanaan tuovan tuulen.

Tuuli puhaltaa lännestä, joskus kyllä muualtakin. Ainoastaan aivan suora pohjoinen puhuri ei pääse pihamaallemme iskemään. Yritän olla toiveikas ja vastaanottaa tämän tyhjien lupausten länsituulen symboliikan kautta.

Ensimmäisen maailmasodan riuduttama J.R.R. Tolkien kirjoitti enttien laulussa Taru sormusten Herrassa siitä, kuinka kesä kypsyttää hedelmät, saa marjat punertamaan, olki ja tähkä kultautuu ja satoa korjataan. Laulussa hunaja tiukkuu ja omena paisuu kun tuuli lännestä puhaltaa.

Tämän nykyisen maailman melskeessä on ehkä hyvä näin. Täytyy ottaa ilolla vastaan se länsituuli, vaikkakin joskus tyhjin käsin ja pettävin lupauksin, sillä mitähän kamalaa vallitseva itätuuli mukanaan toisikaan?

Kirjoittaja on vihtiläinen maatalousyrittäjä, joka toimii myös BSAG:n uudistavan maatalouden tiimissä Agronomina.