Timo Laaksonen: Peltoalaa on pakko pienentää
Nykyisellä kustannusrakenteella syödään pellot köyhiksi, Timo Laaksonen sanoo.
Lietolaisen Paappalan tilan yrittäjä Timo Laaksonen on viljellyt suuria pinta-aloja vuosikymmeniä, mutta sanoo, ettei viljely nykyisellä kustannusten ja tuottojen suhteella enää toimi.
”Näillä hinnoilla viljely ei ole kannattavaa. Kulut ovat nousseet, mutta tuottajahinta on huono. Tuki on pudonnut noin 150 euroa hehtaarilta viidessä vuodessa.”
Laaksosella oli viime kesänä viljelyssä suunnilleen 900 hehtaaria. Kasveina olivat vehnä, kaura, herne ja maisemakasvit.
”Pinta-alan vähentäminen on yksi, millä yritän kannattavuutta saada vähän nousemaan. Ensi kesälle on tavoitteena vähentää vuokrapeltoja 150 hehtaarilla.”
Mikä nykyisillä viljan hinnoilla ja tuotantopanosten kustannuksilla olisi sopiva peltoala?
”Sanoisin, että maksimissaan 500 hehtaaria viljakasvia. Sen lisäksi voisi olla kesantoa, jolla voisi korjata peltoa. Sen kerkeäisi paremmin tekemäänkin. Meitä on tällä kolme touhuamassa ja tahtoo tällä alalla olla vähän kiiru.”
Viime kesä oli kohtuullinen
Viime kesän satoa Laaksonen kuvaa kohtuulliseksi.
”Aikaisin, huhtikuun puolivälissä päästiin kylvämään, mutta helle poltti varsinkin vehnän heinäkuussa. Vehnän keskisato jäi meillä 4–4,5 tonniin hehtaarilta, kaura oli samoissa. Ei sen enempää, vaikka kasvustot näyttivät paremmilta. Kortta oli enemmän, pahnat näyttivät kuuden tonnia satoa, mutta 4,5 saatiin.”
Hernettä hänellä oli kylvössä vajaat 60 hehtaaria.
”Kaikki meni sudeksi, ei tullut mitään. Näillä seuduilla herne ei onnistunut kenelläkään, se tuotti puhdasta tappiota. Tarttisi kylvää muitakin kuin viljakasveja, mutta ne ovat aina epävarmoja”, hän toteaa.
Parikymmenen hehtaarin ala maisemakasveja menestyi myös huonosti – tai hyvin, jos pohtii sitä, kuinka monipuolinen lajivalikoima rikkakasveja lohkoilla kasvoi. Laaksonen sanookin sarkastisesti, että ulkolaisten maisemakasvisiementen sijaan voisi olla viisasta jättää pelto kasvamaan saunakukkaa ja muuta. Ei olisi riskiä mahdollisesti siemenen mukana tulevasta rikkakananhirssistä.
Sitä ei hänen pelloillaan vielä ole näkynyt, mutta Laaksosen mukaan voi sitä kuitenkin olla. Ehkä sen huomaa vasta sitten, kun sitä on paljon.
”Niin kuin ruiskattara, joka on melkoinen ongelma, menestyy todella hyvin ja leviää äkkiä.”
Hän ihmettelee, miksi hukkakauraan suhtaudutaan niin kuin maailman loppuun, mutta esimerkiksi rikkakananhirssi, joka leviää kymmenen kertaa nopeammin, ei viranomaisen suunnalta aiheuta mitään murheita.
”Hukkakauran saa kuitenkin ruiskuttamalla pois.”
Satanen lisää viljan hintaan
”Jotta viljely olisi kannattavaa, pitäisi puitavista kasveista saada myyntituloja. Kuitenkin on ylituotantoa ja huono hinta. Millä saataisiin satanen hintaan, että vehnästä saisi lähemmäs 300 euroa tonnilta? Kulurakenne on niin korkea, että se tarvittaisiin”, Laaksonen pohtii.
Hänen tilallaan tuki on pudonnut viiden vuoden aikana 150 euroa, alle 400 euroon hehtaarilta.
”En yhtään ihmettele, että lähiseudullakin on peltoja myynnissä, eivätkä ne kovin äkkiä liiku. Pelto ei ole kallista, mutta tuottoarvo on huono.”
Hän toteaa, että jos pellon arvo laskee, ostajia tulee maatalouden ulkopuolelta. Rahastot ja muut sijoittajat ostavat pellot. Viljelijä ei voi ostaa, kun ei saa siihen lainaa. Pankki katsoo, ettei pelto ole tuottava investointi, vaikka se on maatalouden perusta.
Laaksonen sanoo, että pitäisi pyrkiä mieluummin omistamaan kuin vuokraamaan peltoja. Maksettu vuokra on pois, samalla summalla mieluummin lyhentäisi pitkä-aikaista lainaa.
Hän nostaa esille myös tukien maksatuksen aikataulun. Syksyllä rahan tarve on suuri, mutta tuet tulevat vasta joulukuussa.
”Viljanostajat tietävät, että rahat ovat loppu, ja ostavat sadon halvalla.”
Hän laskee, että kulujen mukaan laskettuna normaalista kasvinviljelystä tulisi saada hehtaarilta 2 000 euron liikevaihto. Siitä 600 euroa voisi olla tukia, 1 400 euroa sadon myyntituloa. Siihen pääsisi viiden tonnin sadolla ja 250–300 euron viljan hinnalla.
”Sen suurempaa keskisatoa ei pitkällä aikavälillä saa. Aina tulee joku katovuosi. Syysviljalla joskus onnistuu ja saa kahdeksan tonnin keskisadon, mutta perään voi tulla nollavuosi.”
”Enää ei kehtaa osallistua satokilpailuihin”
”Jotain kertoo se, ettei nuoria saa jatkamaan maataloutta. On sadankin hehtaarin tiloja, joille ei löydy jatkajaa, vaikka perheessä lapsia olisikin. Se kertoo, että maataloudessa on pahasti pielessä.”
Syksyllä Somerolla pidetyn kasvinviljelijöiden kriisikokouksen yhteydessä Laaksonen laski Ylelle, mitä viljely tuottaa. Liikevaihtoa hehtaarilta kertyy noin 1 100 euroa. Mitään siitä ei jää. Yritystoiminnassa tavoitellaan usein viiden prosentin tuottoa sijoitetulle pääomalle, maanviljelyssä ei saada edes puolta prosenttia.
”Sen jälkeen sain valtavasti yhteydenottoja maatalouden ulkopuolelta. Kysyttiin, onko tilanne oikeasti noin huono”, hän kertoo.
Tilanne ei siitä ole muuttunut, mutta Laaksonen sanoo, että oikeistohallituksen pitäisi ymmärtää yrittäjää.
Hän sanoo, että säästöliekeillä on menty jo aika monta vuotta. Peltoon ei enää pysty investoimaan, vaikka olisi äärimmäisen tärkeää pitää viljavuusluvut kunnossa.
”Ympäristön kannalta fosfori on myrkkyä, mutta jos sitä ei ole, mitään ei kasva. Aiemmin osallistuin satokilpailuihin. Fosforiluku oli monella lohkolla arveluttavan korkea. Enää ei kehtaa osallistua, kun pellot eivät ole sellaisessa kunnossa, että kasvaisivat. Enää ei oteta huippusatoja.”
Hän toteaa viljavuuslukujen heikentyneen valtakunnallisestikin. Viljelijät ovat syöneet pellot köyhiksi, kuluttaneet omaa pääomaansa.
”Viljelijä on paras ympäristön hoitaja, mutta valtiovallan tarvitsisi tulla johonkin vastaa. Esimerkiksi meillä Saaristomeren valuma-alueella ympäristötuki on koko ajan heikentynyt. Ympäristöpuolen rahoista voisi tulla vaikka joku avustus kalkitukseen, että voisi kalkilla ottaa sen fosforin, mitä pellossa on.”
Syysviljat jäivät kylvämättä
Laaksonen pyrkii kylvämään syksyllä mahdollisimman paljon. Nyt kylvössä ei ole yhtään. Puinti vei aikaa, ja kylvöaikaan satoi niin, että pellot olivat märkiä.
”Ruista varten kynnettiin peltoa aikaisin. Sitten satoi, ja kun vihdoin tuli hyvä pouta, oli pakko puida. Pitäisi olla enemmän työvoimaa, mutta ei ole varaa ottaa enemmän.”
Ensi keväänä on siis aika paljon kylvettävää. Laaksonen aikoo laittaa vehnän, kauran ja herneen lisäksi jotain muutakin. Saneerauskasvin siemenet ovat harmillisen kalliita.
Koneet vanhenevat
Laaksonen investoi muutama vuosi sitten uuteen kuivuriin. Konepuolelle hän ei hetkeen ole investoinut. Uusin traktori on 12 vuotta vanha, samoin puimuri. Kylvökoneella on ajettu yli 4 000 hehtaaria.
”Traktorien keski-ikä alkaa olla 20 vuotta. Mikään muu ammattiryhmä, vaikka kuorma-autoilijat, ei aja 20 vuotta vanhoilla vehkeillä.”
Hän toteaa, että ennen isot tilat pystyivät ajamaan suhteellisen uusilla koneilla. Ne vaihdettiin ehkä viiden vuoden kohdalla pois, ja siinä oli pienemmälle tilalle hyvä käytetty. Enää hyviä käytettyjä ei ole tarjolla.
”Kyl maar se siitä”
Paistaako kannattavuuden synkkien pilvien lomasta kuitenkin aurinko? Kun tulee maaliskuu ja lumet sulavat, millä mielellä uuteen kevääseen?
”Kyl maar se siitä taas. Ei parane kirvestä vielä heittää kaivoon”, Laaksonen vastaa.
Hän ei ole vielä ostanut lannoitteita, koska ei ymmärrä, miksi pitää kesäkuussa hirveällä hosumisella ostaa lyhyen myynti-ikkunan aikana lannoitteet. Jos kaikki jättäisivät silloin ottamatta, olisi Yarankin hinta varmaan nyt satasen tonnilta halvempi, hän pohtii.
”Ei Suomesta lannoitteet lopu, siksi ei tarvitse ostaa kiireellä.”
Kasvinsuojeluaineet hän ostaa sitten kun on kylvetty. Ennakkoon ostettuna voi ostaa vääriä aineita.
