Sanoin hyvästi eläimille

Olen aloittanut tilamme navetassa eläinten kanssa touhuamisen jo pikkulapsi-iässä. Vakituisesti siirryin maatilamme töihin vanhempieni tueksi vuonna 1985 käytyäni kolme vuotta alan kouluja Suonenjoella. Pian myös puolisoni liittyi joukkoomme. Sukupolvenvaihdos tehtiin sitten myöhemmin, vuonna 1998.

Syys-lokakuun vaihteessa 2022 päättyi pitkä ura sukumme historiassa, luovuimme kaikesta karjasta.

Lehmistä ja muusta karjasta luopuminen oli ollut mielessä jo ennen maailman kriisien ja kustannusten nousun tiedostamista. Kun ikä läheni kuuttakymmentä vuotta ja monenlaiset kivut ja krempat olivat jokapäiväinen riesa, aloimme miettiä entistä useammin, miten tästä selvitään.

Vaatimukset varsinkin eläinten pidossa, samoin kuin peltoviljelyssä, alkoivat ahdistaa. Vanhassa vuonna -54 rakennetussa navetassa mikään ei ollut automaattista. Työt olivat raskaita ja aikaa vieviä, koska vain talikko ja raaka ihmisvoima olivat käytössä. Lomat käytettiin rästitöihin ja unen puute alkoi jo tuntua luissa ja ytimissä. Kustannukset tuloihin nähden nousivat niin, ettei palkkaa työstä jäänyt yhtään laarin pohjalle.

Kun vihdoin sanoimme ääneen, ettei näin voi enää jatkua, löysimme onneksemme apua Välitä viljelijästä- verkostosta ja Wikli Groupin ammattitaitoisilta henkilöiltä, jotka niin sanotusti käärivät hihat ja ryhtyivät antamaan meille ohjeita mitä ja miten tehdään.

Ennen yhdenkään eläimen myyntiä piti hankkia salmonellatodistus koko karjasta. Sitten kutsua eläinlääkäri tarkastamaan eläimet, jonka jälkeen hän voi kirjoittaa karjan terveystodistuksen. Molemmat tulokset ovat voimassa vain rajallisen ajan, joten välttääksemme ylimääräisiä kustannuksia eläinkauppa piti saada nopeasti käyntiin.

Kauppaneuvottelut vievät oman aikansa ja aikatauluja piti suunnitella tarkkaan. Tässä vaiheessa ammattilaisista oli mitä suurin apu ja hyöty.

Uusia koteja alle kahdenkymmenen lypsylehmän karjallemme alkoi löytyä kuitenkin pian ja koko navetan lopulliseen tyhjentymiseen meni suunnilleen kaksi kuukautta.

Emme osanneet ajatella, miltä ensimmäisten lehmien lähtö tuntuu. Se meni kuitenkin niin hyvin, ettei siitä jäänyt mitään traumoja. Tieto siitä, että eläimet ovat saaneet uudet, paremmat olosuhteet ja hyvät hoitajat, antoivat voimia edetä päivä kerrallaan.

Aamulla lypsimme lehmät 1970-vuosimallia olevilla lypsimillä parsinavetassa. Samana iltana saimme katsella videoita, kun samat lypsikit testasivat robottia Paraisilla Heisalan saaressa 470 kilometrin päässä kotinavetasta – aivan huikeata!

Navetan tyhjentymisen jälkeen alkoivat paperityöt, vaikka ne asiat tehdään oikeasti netissä tai puhelimitse.

To-Do- lista oli pitkä: Pro Agariaan ilmoitettiin nautojen pidon lopettaminen, irtisanottiin tuotosseuranta ja jäsenyys. Nautarekisteriin tehtiin sama ilmoitus ja irtisanottiin ohjelmistot. Eläinten pitopaikkarekisteriin ilmoitettiin pitopaikan lopettamisesta. Faban jäsenyys irtisanottiin ja ilmoitettiin lopettamisesta.

Ja vielä tärkeimmät eroilmoitukset: meijeri ja teurastamo/vasikkavälittäjä. Lisäksi eläinyksiköt vaikuttavat MTK:n jäsenmaksuun, joten sinnekin suuntaan ilmoittaminen kannatti. Vielä saattoi olla jotain muuta, mutta muisti on onneksi lyhyt.

Olemme sopeutuneet lehmättömään elämään siinä suhteessa hyvin, että oman terveyden takia voimamme eivät olisi enää muutenkaan riittäneet karjanhoidon jatkamiseen. Perheen vanhukset tarvitsevat myös jatkuvaa päivittäistä huolenpitoa. Vuosien mittaan on kertynyt yhtä ja toista korjattavaa ja siivottavaa, niin että joka päivälle on löytynyt puuhaa riittämiin, vaikka kelloaikataulua ei enää olekaan.

Ensimmäistä kertaa elämässämme olemme ostaneet purkkimaitoa – ja kääntäneet sängyssä kylkeä aamuviideltä, kun herätyskello on ihan hiljaa.

Kirjoittaja on suonenjokelainen maatalousyrittäjä.