Typpikierrossa on paljon kehittämisen varaa – koko maassa puhutaan 40-90 miljoonan euron säästömahdollisuuksista
Kun kehittää tilan typpikiertoa, vähentää riippuvuutta ulkomaisista tuotantopanoksista, kasvattaa ravinneomavaraisuutta ja parantaa huoltovarmuutta.
Typpi on yksi maatalouden kalleimmista tuotantopanoksista. Luonnonvarakeskuksessa on menossa iso hankekokonaisuus typpikierron kehittämiseksi sekä peltoviljelyn että eläinten ruokinnan kannalta. Mukana on muun muassa puna-apilan viljelyn ja turvemaiden lannoituksen kehittämistä sekä tutkimusta karjanlannan ravinteiden nykyistä tehokkaammasta hyödyntämisestä.
Lukessa on arvioitu, että nautakarjataloudessa typen hyväksikäyttö on maidontuotannossa 30 prosenttia ja naudanlihan tuotannossa noin 15 prosenttia. Typpikiertoa tehostamalla voidaan säästää Suomessa vuosittain 40-90 miljoonaa euroa.
Väitöskirjatutkija Maarit Termonen kertoo, että kyse on viljelymenetelmien kehittämisestä niin, että voi vähentää mineraalilannoitteiden käyttöä.
”Iso vaihteluväli tulee typpikilon hinnanvaihteluista.”
Nurmipalkokasveissa on potentiaalia
Kaikkein suurimmat mahdollisuudet nähdään nurmipalkokasvien typensidonnassa. Termonen toteaa puna-apilan olevan potentiaalisin laji, mutta myös mailaset voivat hyvin menestyä, vaikka ovat toki haastavampia viljellä.
”Monet viljelijät kokevat puna-apilan liian haastavaksi. Joko se ei säily nurmikasvustossa talvehtimisongelmien takia, tai sitten sitä tulee seokseen ruokinnan kannalta liikaa.”
Talvehtimisongelmien takia kaivattaisiin lisää puna-apilan kotimaista siementä.
Ruokintahaasteiden lisäksi puna-apila vaikeuttaa oikean typpilannoitusmäärän ja rehun korjuuajankohdan määrittämistä, samoin kuin kasvinsuojelua.
”Näitä haasteita pitäisi ratkoa, jotta nurmipalkokasvien käyttö lisääntyisi Suomessa.”
Karjanlanta tehokäyttöön
Toinen typpikiertoon oleellisesti vaikuttava asia on karjanlannan tehokas käyttö. Typpeä hukkaantuu ammoniakin haihduntana levitysvaiheessa ja huuhtoutumalla erityisesti lietteen syyslevityksessä.
”Tässä keskeisiä kohtia ovat karjanlannan typen hukkaamisen minimointi ja järkevä täydentäminen mineraalilannoittein. Lietteen hapotus ei Suomessa ole yleistä, mutta se voisi olla hyvä vaihtoehto lietteen sijoittamiselle, jos muun muassa turvallisuusriskit eli vahvan rikkihapon korvaaminen jollakin heikommalla hapolla saadaan ratkottua”, Termonen toteaa.
Luken vuosina 2015-2017 tekemässä koesarjassa todettiin nurmen hyödyntävän mineraalilannoitetta paremmin kuin menneinä vuosikymmeninä. Typpi ohjautui toivotusti sadonmuodostukseen eikä kasvuston raakavalkuaispitoisuuden liialliseen kasvuun.
Kokeiden perusteella tehtiin vuosina 2019-2023 uusi koesarja, jolla haluttiin tarkentaa karjanlannan typpilannoitusvaikutusta nurmikierrossa. Kokeet tehtiin sekä Maaningalla että Ruukissa.
Kokeissa verrattiin pelkkää mineraalilannoitusta siihen, että levitettiin 30 tonnia naudanlietettä joko pelkälle toiselle sadolle tai sekä ensimmäiselle että toiselle sadolle. Lieteruudut täydennettiin mineraalilannoitteella niin, että saatiin viisi eri liukoisen typen lannoitustasoa.
”Nurmivuosien sato oli näissä ruuduissa lähes mineraalilannoitettua vastaava. Lietteen käyttö näkyi ensimmäisenä vuonna ja levityssadossa alempana satotasona, mutta jälkivaikutus kompensoi mahdollisia sadon alenemia”, Termonen kertoo.
Jälkivaikutus tarkoittaa karjanlannan typen myöhemmin kasvien käyttöön tulevaa osaa. Esimerkiksi toiselle sadolle levitetty liete parantaa kolmannenkin sadon kasvua. Se, kuinka paljon typen mineralisaatiota kulloinkin maasta tapahtuu, riippuu muun muassa maan kosteudesta ja lämpötilasta.
Koska karjanlannan ei-liukoinen typpi ei ole käytettävissä vielä sille sadolle jolle se levitetään, lietteen täydentäminen mineraalitypellä on tärkeää.
”Karjanlannan ja mineraalilannoitteiden yhdistelmällä voi saada korkean, pelkän mineraalityppilannoituksen veroisen sadon. Lietteen jälkivaikutus kompensoi sitä, ettei lietteen typpi ole levityssadolle mineraalitypen veroista”, Termonen sanoo.
Mille sadolle ja minkä vuoden kasvustolle liete olisi järkevintä levittää?
Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, Termonen vastaa.
Ensimmäisen nurmivuoden keväällä etenkin lietteen sijoituslevitystä kannattaa välttää, sillä nurmi vaurioituu herkemmin kuin vanhempana.
”Jos käyttää kahden korjuun taktiikkaa, lietteen jälkivaikutus tulee paremmin hyödynnettyä, jos liete annetaan jo ensimmäiselle sadolle. Kolmen korjuun taktiikassa kolmas sato hyötyy toiselle sadolle levitetystä lietteestä. Kolmas sato kannattaa silti lannoittaa vielä mineraalitypellä.”
Lietteen levitys syksyllä kaikkien niittojen jälkeen on vähiten järkevää, koska siitä aiheutuu suurimmat ympäristöriskit eikä huuhtoutuvassa muodossa oleva typpi säily maassa seuraavaa kevättä varten.
Turvepelloille lisää kaliumia?
Turvemailla maasta vapautuu luontaisesti paljon typpeä. Termonen toteaa, että turvemailla voisi olla syytä nostaa kaliumlannoituksen määrää suhteessa typpilannoitukseen, jotta typen hyväksikäytön tehokkuus eli NUE (nitrogen use efficiency) paranisi. Tätä tullaan tutkimaan tulevina vuosina.
”Useinhan typpi ja kalium ovat lannoitteissa valmiina tietyssä suhteessa, eikä viljelijä itse rupea käyttämään monia eri lannoitteita”, Termonen toteaa.
NUE on monelle vielä aika vieras termi. Nurmenviljelyssä se lasketaan yksinkertaisimmillaan jakamalla satoon sitoutunut typpimäärä annetulla typpilannoituksella ja kertomalla sadalla, jotta saadaan prosenttiluku.
Satoon sitoutunut typpi eli typpisato puolestaan lasketaan kaavalla kuiva-ainesato * (raakavalkuaispitoisuus/6,25/1000).
Termonen muistuttaa, että NUE voidaan laskea monella tavalla ja sitä tulkitessa pitää ymmärtää, miten kulloinkin on laskettu.
”Ja se, pitääkö tulkinnassa huomioida biologinen typensidonta, orgaanisten lannoitteiden ei-liukoinen typpi ja maasta vapautuva typpi.”
Nurmenviljelyssä kokonaistypen hyväksikäyttö vähenee, kun käytetään karjanlantaa. Erittäin runsasmultaisilla mailla lannoitustypen hyväksikäyttö voi olla heikkoa maasta vapautuvan typen vuoksi, jolloin typpilannoitusta voi hyvin vähentää.
Suomessa tuotanto on erilaista kuin maailmalla
Maidon- ja naudanlihantuotannon heikkoa typen hyväksikäyttöä on kritisoitu, ja sitä onkin syytä parantaa niin ekologisten kuin taloudellistenkin vaikutusten takia.
Luonnonvarakeskuksen tutkijat usein muistuttavat, että globaali nautakarjatalous ei ole sama kuin suomalainen tuotanto. Yhteiskunnallisen keskustelun pohjaksi tulee tarjota faktoja Suomen olosuhteista.
Typen käytön tehostamisella on merkittävä suora vaikutus tilan talouteen. Viisas typpikierto huomioi sekä peltoviljelyn että eläinten ruokinnan. Luken laskelmien mukaan nurmipalkokasvien lisäämisellä rehuntuotantoon typpiylijäämää voisi pienentää 20 prosenttia. Karjanlannan typen parempi hyödyntäminen pienentäisi typpiylijäämää 12 % ja karjanlannan prosessointi 8 %.
Typpiylijäämä lasketaan taseesta: jos peltoon annetun ja sadon mukana pellolta poistuneen määrän erotus on positiivinen, kyseessä on ylijäämä.
Turvemaiden typen tehokas hyödyntäminen ja eläinten dieetin raakavalkuaisen optimointi vaikuttavat kumpikin 5 prosentin verran. Nämä luvut on laskettu maitotilojen porttitaseista.
EU:n Farm to fork -strategiassa tavoitteeksi on asetettu vähentää ravinteiden hävikkiä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Lannoitteiden käyttöä pyritään pienentämään 20 prosenttia. Mittarina käytetään muun muassa NUE-arvoa.
